Tervetuloa Kallioniemen leiritilalle!

     Kallioniemi sijaitsee puhtaan Peurunkajärven rannalla laukaassa, noin 30km Jyväskylästä pohoiseen. Tila on kooltaan hieman yli 20ha. Hiekkapohjaista rantaviivaa on yli 800 metriä.
      Leirikeskuksen omistaa Suomen Adventtikirkko. leiritoimintaa on harjoitettu Kallioniemessä jo vuodesta 1953. Ensimmäisinä vuosina tilan koko oli noin 10ha ja tilalla sijaitsi vain muutamia rakennuksia. Leirimajoittuminen tapahtui teltoissa. nykyisin majoitustiloina on mökkejä ja huoneita kaikkiaan noin 250 hengelle.
      Leiritoiminta keskittyy pääasiallisesti keskäauteen, jolloin järjestetään noin viikon mittaisia leirejä eri-ikäisille ryhmille. Muina vuodenaikoina leiritilalla järjestetään eriaiheisia viikonlopputapahtumia, leirikouluja ja muita koulutustapahtumia.
     Kokoustiloja on 20-250 hengelle. Kokoustilat sijaitsevat Peurunpirtissä ja Korpikodon tuvassa. Käytettävissä ovat piirtoheitin, videoatykki, fläppi- ja liitutaulu sekä äänentoitojärjestelmä. Ryhmätyötiloina voi käyttää myös toimiston neuvotteluhuonetta ja ruokasalia. Tarvittaessa on käytettävissä lisäksi kaksi suurtelttaa: 300 ja 100 hengelle.
     Leiritilalla on 200 hengen ruokala. Keittiö tarjoilee maistuvaa kasvisruokaa kolme kertaa päivässä. Alueella on omat rantasaunat sekä naisille että miehille. lisäksi on 4-5 hengen tilaussauna. Sanitettitilat sijaitsevat keskellä leiritilaa.
     Liikuntaa tarjoamme:

  • Jalkapallokenttä
  • Uimalaituri ja hyppytorni
  • Vesiaktiviitetteihin moottoriveneen kuljettajineen erillistä korvausta vastaan
  • Hyvän polkuverkoston. Lähistöllä on Multamäki, Keski-Suomen korkein sora- ja multamäki. Noin 10km etäisyydellä on nähtävyytenä Hitonhauta, suuri kalliorepeämä, sekä Kuusaan-kanava, Keitele-Päijänne - reitillä muutaman kilometrin päässä Kallioniemestä.

Toivon teidän viihtyvän leiritilalla ja tulevan uudelleen kauniin luonnon keskelle.

Kallioniemen leiritilan puolesta


Juha Tukiainen
Leiritilan johtaja